Marjaniemen majakan 150-vuotisjuhla 3.9.2022

 Marjaniemen majakan 150-vuotista taivalta juhlistettiin lauantaina 3.9.2022 klo 15-20.30.

Juhlaohjelman toteutuksessa oli mukana paljon väkeä, Hailuodon kunnalta, Suomen Majakkaseura ry:ltä, Maaseudun Sivistysliiton Kunta olemme me -hankkeesta sekä muutamia yksityishenkilöitä, jotka osallistuivat ohjelman toteuttamiseen. 

Ennen varsinaisen juhlan alkua lauantaina aamulla käytiin muistamassa Hailuotoon haudattuja majakkamestareita, Korpelaa ja Lalinia.

Varsinaisen juhlatilaisuuden avasi Pekka Väisänen Suomen Majakkaseura ry:stä. Voit lukea hänen juhlapuheensa alta:

Hailuoto 3.9.2022

Pekka Väisänen, Suomen Majakkaseura
Marjaniemen majakan 150-vuotisjuhlan avauspuhe

Arvoisat kuulijat, hyvät naiset ja herrat, majakoiden ja Marjaniemen ystävät! On suuri ilo kunnia olla avaamassa tätä tapahtumaa Marjaniemen majakan 150-vuotisjuhlan kunniaksi yhdessä teidän kanssanne. Monestakin syystä. Minulla on ollut etuoikeus tutustua moniin tätä saarta koskeviin dokumentteihin, ja varsinkin kirjoittajakollegani Outi Korhosen teksteihin tästä ihmeellisestä saaresta. Sen lisäksi olen saanut liikkua täällä usein varsinkin viime vuosina, kun olemme valmistelleet lokakuun lopussa ilmestyvää kirjaamme Perämeri – 500 vuotta meritietä pohjoiseen.

Pitää muistaa muutama fakta: Tämä saari on noussut merestä vasta keskiajalla merestä, ja asukkaat ovat tulleet sen jälkeen. Maisema on muotoutunut vuosisatojen kuluessa ja muotoutuu yhä maankohouman ja metsän kasvun myötä. Aikanaan tämä saari liittyisi Oulunsalon – Limingan –Lumijoen seutuun ilman siltaakin.

Tänään tarkastelemme Hailuodon ja Marjaniemen historiaa ensi sijassa merenkulun näkökulmasta. Niin kauan kuin näillä vesillä on veneitä liikkunut, niiden on pitänyt kiertää Hailuoto. Hailuoto on aika lailla keskellä Perämerta. Aiemmin se voitiin sivuuttaa lähempää mannerta Hailuodon itäpuolelta, mutta jo kauan sitten se reitti kävi liian matalaksi laivan kokoisille aluksille.

Merenkulkijoiden vaivana eivät olleet yksin Hailuodon maa, vaan myös petolliset matalikot Marjaniemen ympärillä. Jo 1700-luvulla ne piti merkitä ja viimeistään 1700-luvun lopulla Marjaniemeen muotoutui luotsien ammattikunta.

Purjelaivoille Marjaniemen matalat vedet ja matalikot olivat pahimmassa tapauksessa surmanloukku. Haaksirikon kärsineet alukset eivät murskaantuneet kallioihin kuten jossain toisaalla, vaan ajautuivat matalikolle, kallistuivat, saivat vesilastin ja jauhautuivat vähitellen palasiksi.

Hurjin tällainen tapaus on purjelaiva Hoppetin tuhoutuminen Marjaniemessä lokakuussa 1809, josta kerromme tarkemmin kirjassa. Luotsit olivat lähteneet kotiinsa, kun kuvittelivat, ettei kukaan lähde enää purjelaivalla Oulusta etelään siihen aikaan vuodesta, varsinkaan sellaiseen myrskyyn. Hoppetin väki odotti  pelastustaan tuntikausia. Turhaan. Haaksirikossa kuolivat kaikki laivan 23 miehistön jäsentä ja matkustajaa.  Toinen vastaava oli purjelaiva Johnin tarina Krimin sodan alla. Luotsit katsoivat, ettei alusta voi auttaa siinä kelissä, ja niinpä se vaurioitui, mutta selvisi Ouluun. Huonoksi onneksi se oli telakalla, ja englantilaiset polttivat sen.

Marjaniemi on hieno esimerkki luotsien ja majakanvartijoiden yhteisestä työmaasta. Samanlaisia on ollut Suomessa muutama muukin paikka. Ehkei yksikään niistä kuitenkaan sijaitse niin majesteetillisella paikalla kuin Marjaniemi. Jo 1790-luvulla Marjaniemeen rakennettiin korkea pooki, joka toimi sekä merimerkkinä että luotsien tähystyspaikkana. Se uusittiin 1800-luvulla, ja lopulta siihen haluttiin valolaite. Krimin sota tuli väliin kuin täsmäohjus, emmekä koskaan saa tietää miltä puinen majakka olisi oikeasti näyttänyt. Piirustukset löytyvät kirjastamme.

Marjaniemen merkitystä ei voi ylikorostaa: Se oli tärkeä merkki siitä, että etelästä tultaessa piti kääntyä heti niemen jälkeen, merikartan mukaan tietysti, ja luotsi päällä, itään kohti Oulua. Myrskyssä tämä ei aina onnistunut, ja niinpä esim. 1830-luvulla tullut laiva ajautui myrskyssä suoraan pohjoiseen murskautuen Malörenin saaren rantaan.

Valtiovalta kitsasteli majakoiden rakentamisessa pohjoiseen. Se halusi tänne ensin luotsiasemat.  Majakoiden tarvetta ei purjelaivakaudella otettu todesta, koska purjehduskausi oli niin lyhyt, joskus vain viisi kuukautta – valoisaan aikaan. Siksi valottomat pookit saivat riittää.

Kun majakoiden saamisesta myös pohjoiseen varsinkin höyrylaivakauden orastaessa oli tarpeeksi pidetty meteliä, alettiin viimein suunnitella Marjaniemen ja Ulkokallan majakoita osana useamman majakan ketjua. Nämä hoikat kynttilämäiset majakat rakennettiin lopulta viiteen paikkaan, Marjaniemi niistä pohjoisimmaksi.

Samaan aikaan käyttöön otetut Marjaniemi ja Ulkokalla poikkesivat toisistaan kuin yö ja päivä. Ulkokalla oli pieni kari, Marjaniemessä oli tilaa. Siellä viihdyttiin niin, että ensimmäiset kolme vakinaista majakkamestaria työskentelivät siellä noin 75 vuotta lähes katkeamattomana ketjuna vuodesta 1872 vuoteen 1948. Ulkokallassa viihtyvyys oli huonompi. Kaksi Marjaniemen majakkamestareista siirtyi Ulkokallasta tänne.

Majakanvartijoiden työ kesti vuosittain pidempään kun luotsien, joiden koti oli toisaalla Hailuodossa. Sen sijaan majakkamestari asui majakalla perheineen. Kirjassamme on ihastuttava valokuva noin vuodelta 1904. Siinä on niemen asujaimisto: Borenit lapsineen, ehkä muutama kesälapsi, ja kaksi majakanvartijaa. Tietysti myös luotsit olivat paikalla. Marjaniemeen johti pieni kärrypolku, jonka Samuli Paulaharju ikuisti valokuvaansa ja joka löytyy kirjasta.

Marjaniemellä on paikkansa myös sotahistoriasssa. Täällä oli talvisodan vartiopaikka, ja tänne Neuvostoliiton pommikoneet suuntasivat pääsemättä perille. Osin sen ansiosta tämä ihmeellinen, kaunis majakka on jäljellä. Kukaan ei ole onnistunut sitä tuhoamaan.

On kuvaavaa, että hailuotolaiset ovat hankkineet Marjaniemen majakan omistukseensa. Näin on varmistettu, että se voidaan säilyttää Hailuodon tunnetuimpana symbolina ja maamerkkinä. Sillä sitähän se on. Majakkana se ei ole suuren suuri, mutta sen takia mekin olemme täällä, ja sen takia tänne aina tulemme. Kirjaimellisesti, täällä lähes kaikki pyörii tuon majakan ympärillä, tavalla tai toisella. Unohtamatta tämän paikan upeaa luontoa.

Aloitimme päivän Hailuodon hautausmaalla, jossa muistelimme Ludvig Lalinia ja Frans Korpelaa, edesmenneitä majakkamestareita. Myös Matti Borenia on muisteltu tänään Himangan hautausmaalla. On tärkeää, että muistamme edesmenneitä ja heidän uhrauksiaan ja työtään tällaisina päivinä.

Unohtaa ei pidä sitäkään, että Hailuoto on ollut todellinen merimerkkien viidakko. Täällä on ollut loistoja, pookeja, laasoja, poijuja ja jopa Itämeren ehkä ensimmäinen majakkalaiva Porttiprikka, joka asetettiin paikalleen Marjaniemen edustalle jo 1790-luvulla. Tämän saaren merimerkki-, luotsi- ja valitettavasti myös haaksirikkohistoria on huikea. Siksi ei ole ihme, että Hailuoto on Ulkokallan ohella Perämeri-kirjamme selvästi käsitellyin paikka ja oikeastaan koko kirjahankkeen alkusiemen.

Tämä päivä, 3. syyskuuta on tärkeä päivä Marjaniemen historiassa. Siksi on hienoa että olette tulleet mukaan. Todennäköisesti täällä on joku nuori, joka osallistuu myös majakan 200-vuotispäiviin. Millainen Hailuoto ja Marjaniemi ovat silloin, emme tiedä, mutta uskon, että majakka hohtaa silloinkin valkoisena juhlahumun keskellä. Paljon onnea Perämeren valkoiselle helmelle!

Maaseudun Sivistysliiton äänitaideteoksen julkistaminen

Maaseudun Sivistysliiton Kunta olemme me -hankkeen yhtenä osana toteutettiin äänitaideteos Marjaniemen majakasta. Voit kuunnella alta, millainen on äänitaideteoksen lopullinen tuotos.

(linkki YouTubesta myöhemmin)

Äänitaideteoksen jälkeen juhlavieraat pääsivät kuuntelemaan Finnpilotin aluepäällikkö Ilkka Sipilän esitelmän luotsauksen historiasta.

 

Esitelmän jälkeen kuultiin "Viimeinen majakkamestari", Uolevi Haapalan eli kirkkoherra Timo Juntusen kirjallisen alter egon fiktiivinen teos. Se liittyy aikaan, jolloin majakoita automatisoidaan. Ajan murroksessa vanha, eläköitynyt majakkamestari haluaa kertoa muistojaan ja purkaa tuntojaan merikapteeniksi lukeneelle pojanpojalleen.

Kirje on saanut inspiraatioita majakoiden työntekijöiden elämänvaiheista ja paikannimet linkittyvät Hailuotoon. 

Musiikillisesti vieraita viihdytti harmonikkataiteilija Erja Mesimäki. Erja laulatti yleisöä tutuilla valsseilla, ja lopuksi yhteisesti laulettiin Hailuodon epävirallinen kansallislaulu Satumaa.

Majakkaseuran kirjan Perämeri - 500 vuotta meritietä pohjoiseen esittely

Juhlaohjelman loppuvaiheessa vieraat saivat kuulla Majakkaseuran tulevan kirjan kirjoittamisen vaiheista, materiaalin kokoamisesta sekä nähdä upeita kuvia, joista ainakin osa tulee lokakuun lopulla ilmestyvään kirjaan. Marjaniemen majakka on yksi kirjan aiheista, joten siitäkin on koottu kirjaan runsaasti tietoa. 

Hailuodon kirjastoonkin saadaan kirjasta varmasti omat versiot, joten hailuotolaiset pääsevät lukemaan, millaisia kiehtovia tarinoita kirjaan on Hailuodosta koottu.

Majakan valon syttyminen

Juhlallisuudet päättyivät Marjaniemen majakan valon sytyttämiseen. Paljon onnea 150-vuotias, upea Marjaniemen majakka!

Kuva: Kari Blomster