Tekstit

Retki Kalajoelle

Kuva
 Hailuodon, Kempeleen ja Limingan yhteiskyyti Kalajoelle Jukuparkiin ja kiipeilykeskus Pakkaan starttasi kauniina kesäaamuna 20.6.2023 Oulunsalon lauttarannasta. Matkan varrelta otimme kyytiin Kempeleestä ja Limingasta muutamia lapsia ja nuoria ja näin saimme kasaan n. 30 innokasta retkeilijää. Matka taittui nopeasti innokkaassa puheensorinassa ja eväitä napostellessa. Perille saavuttuamme Annukka ja Pirjo kävivät hakemassa meille rannekkeet ja näin pääsimme pitkän jonon ohi näppärästi sisälle Jukuparkiin. Aurinko paistoi, vesi lainehti ja hymyt ylsivät melkein korviin saakka. Nopeasti oli uikkarit vaihdettu päälle ja liukumäet ja muut vesitemppuradat kutsuivat innokkaita leikkijöitä luokseen. Me tyydyimme syömään eväitä eräällä terassilla ja katselemaan ympärillemme. Syötyämme lähdimme tutkimaan, mitä kaikkea Jukuparkista löytyy altaiden lisäksi. Käveltyämme paikan ympäri, päädyimme ensimmäisenä testaamaan Minigolfausta. Niin kuin arvata saattaa, ensikertalaisilla se ei ihan putkeen m

Kesäkauden avajaiset 2023

Kuva
Voisi sanoa että Kesäkauden avajaiset on muodostaneet jo perinteen Hailuotoon. Joka kesä Hailuodon kunta järjestää yhdessä yritysten ja yhdistysten kanssa upean päivän paikallisille ja turisteille, jolloin koko saari on täynnä erilaista toimintaa ja tapahtumia. Tänä vuonna Kesäkauden avajaiset järjestettiin 10.6.2023. Kesäkauden avajaispuheen Saarenkartanolla piti Maarit Alikoski. Voit lukea Maaritin koko puheen alta. Kesäkauden avajaiset 10.6.2023 Hyvät ihmiset – iloksemme on taas aika vuodesta jolloin saamme kokoontua kesäkauden avajaisiin. Vaikuttaa siltä, että luontokin se tietää mitä meillä on täällä Hailuodossa tänään, koska sää on näin kaunis ja lämpenemään päin. Kesäkauden avajaiset ovat vuosittainen suven avaus ja yhdessä toteutettava Hailuodon juhla. Keskiössä on ilo ja riemu alkavasta kesäkaudesta, ihmisten kokoontuminen yhteisen tekemisen ja kokemisen äärelle. Kesäkauden ohjelmassa on aina mukana vahvasti myös paikalliset perinteet ja paikalliskulttuurin. Näin myös tänä vuo

Vahvaksi yhdessä – Voimakehä® -valmentajan tarina

Kuva
Tässä blogitekstissä kunnan viestintä- ja markkinointisuunnittelija Annukka Loukola käy pohdiskellen läpi omaa polkuaan Hailuodon kunnan Vahvaksi yhdessä -työyhteisön kehittämishankkeessa. Kirjoituksessa on myös kerrottu hankkeen teoreettisesta pohjasta. Hailuodon kunnassa käynnistyi alkuvuodesta 2022 Vahvaksi yhdessä -hanke, jolle myönnettiin Kevan Työelämän kehittämisrahaa. Hankkeen tavoitteena oli tehdä näkyväksi jokaisen työntekijän vahvuudet ja kehittää toimintakulttuuria vahvuuksia ja yhteisöllisyyttä hyödyntävään suuntaan. Vahvuuksien tunnistamisen ja kehittämisen menetelmänä hankkeessa oli positiiviseen psykologiaan ja johtamiseen pohjautuva Voimakehä®-menetelmä. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa koulutettiin viisi kunnan työntekijää Voimakehä®-valmentajiksi, jotta menetelmäosaamista voitaisiin hyödyntää laajasti hankkeen aikana ja sen jälkeenkin. Voimakehä-valmentajien tarkoituksena oli mm. toimia ohjausapuna henkilöstötyöpajoissa sekä edistää hankkeen tavoitteiden saavuttami

Hyypältä avautuvaa maisemaa voi ihailla nyt istuen

Kuva
Hyypänmäen harjulle ilmestynyt puunrunkoa muistuttava penkki on herättänyt ihmisissä kysymyksiä. Mistä penkki teksteineen on ilmestynyt ja mikä on sen idea? Ajatus näköalapenkistä virisi selviteltäessä kuntalaisten ajatuksia siitä, miten Hyypän aluetta voitaisiin lähteä kehittämään. Usealta suunnalta saatiin viestiä, että Hyypälle tarvittaisiin kiva istumapaikka, jossa voisi levähtää ja nauttia vaikka eväitä. Penkin paikka löytyi kulkemalla Hyypän harjulla, josta on paikoin hienot näkymät jopa merelle asti.   Sanat kertovat Hyypästä Penkki sai lopullisen ilmeensä Hailuodon kesäkauden avajaisissa 11.6.2022. Valmiiksi muotoiltuun penkkiin kerättiin ihmisiltä sanoja, jotka heidän mielestään parhaiten kuvaavat Hyyppää tai tuovat heille mieleen Hyypän alueen. Sanan löytymistä avustettiin kyselemällä ihmisiltä mm. heille tärkeistä Hyyppään liittyvistä muistoista. Toisilta sana irtosi helpommin kuin toisilta. Sapluunoiden avulla jokainen sanansa penkkiin luovuttanut sai itse töpöt

Marjaniemen majakan 150-vuotisjuhla 3.9.2022

Kuva
 Marjaniemen majakan 150-vuotista taivalta juhlistettiin lauantaina 3.9.2022 klo 15-20.30. Juhlaohjelman toteutuksessa oli mukana paljon väkeä, Hailuodon kunnalta, Suomen Majakkaseura ry:ltä, Maaseudun Sivistysliiton Kunta olemme me -hankkeesta sekä muutamia yksityishenkilöitä, jotka osallistuivat ohjelman toteuttamiseen.  Ennen varsinaisen juhlan alkua lauantaina aamulla käytiin muistamassa Hailuotoon haudattuja majakkamestareita, Korpelaa ja Lalinia. Varsinaisen juhlatilaisuuden avasi Pekka Väisänen Suomen Majakkaseura ry:stä. Voit lukea hänen juhlapuheensa alta: Hailuoto 3.9.2022 Pekka Väisänen, Suomen Majakkaseura Marjaniemen majakan 150-vuotisjuhlan avauspuhe Arvoisat kuulijat, hyvät naiset ja herrat, majakoiden ja Marjaniemen ystävät! On suuri ilo kunnia olla avaamassa tätä tapahtumaa Marjaniemen majakan 150-vuotisjuhlan kunniaksi yhdessä teidän kanssanne. Monestakin syystä. Minulla on ollut etuoikeus tutustua moniin tätä saarta koskeviin dokumentteihin, ja varsinkin kirjo

Hailuodon koulun Asko- ja Katja-opettajien terveiset Italiasta 25.4.-1.5.2022

Koulumme on mukana Maailmalle yhdessä liikkuen 2020-2023 -kansainvälisyyshankkeessa. Sen avulla opetus- ja kasvatusalan ihmiset pääsevät kouluttautumaan erikseen valikoiduissa kohdemaissa ja tutustumaan aktiivisesti eri organisaatioiden toimintaan ja käytänteisiin. Hankkeen käytännön toteuttaminen kärsi pitkään koronatilanteen takia. Kun tilanne alkoi Suomessa ja maailmalla helpottaa, tuli ajankohtaiseksi alkaa toimia hankkeen puitteissa.   Lähdimme ensimmäisinä Hailuodosta toteuttamaan näitä hankkeen mahdollistamia liikkuvuuksia ja kohdemaaksi valikoitui Italia. Osallistuimme Europass Teacher Academy’n kurssille nimeltä Enough theory , Let’s Play! Fun Games for Developing the Whole Child. Kurssi on Opetushallituksen ja Pohjois-Suomen AVI:n koordinoimasta Erasmus+ ohjelmasta.      Koko lauantai-päivä meni matkustaessa ja saavuimme kurssikaupunkimme Firenzen sateiseen keskustaan keskiyöllä lauantain vaihtuessa jo sunnuntaiksi.       Sunnuntaina tutustuimme keväiseen, satei