Tekstit

Näytetään tunnisteella Voimakehä® merkityt tekstit.

Vahvaksi yhdessä – Voimakehä® -valmentajan tarina

Kuva
Tässä blogitekstissä kunnan viestintä- ja markkinointisuunnittelija Annukka Loukola käy pohdiskellen läpi omaa polkuaan Hailuodon kunnan Vahvaksi yhdessä -työyhteisön kehittämishankkeessa. Kirjoituksessa on myös kerrottu hankkeen teoreettisesta pohjasta. Hailuodon kunnassa käynnistyi alkuvuodesta 2022 Vahvaksi yhdessä -hanke, jolle myönnettiin Kevan Työelämän kehittämisrahaa. Hankkeen tavoitteena oli tehdä näkyväksi jokaisen työntekijän vahvuudet ja kehittää toimintakulttuuria vahvuuksia ja yhteisöllisyyttä hyödyntävään suuntaan. Vahvuuksien tunnistamisen ja kehittämisen menetelmänä hankkeessa oli positiiviseen psykologiaan ja johtamiseen pohjautuva Voimakehä®-menetelmä. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa koulutettiin viisi kunnan työntekijää Voimakehä®-valmentajiksi, jotta menetelmäosaamista voitaisiin hyödyntää laajasti hankkeen aikana ja sen jälkeenkin. Voimakehä-valmentajien tarkoituksena oli mm. toimia ohjausapuna henkilöstötyöpajoissa sekä edistää hankkeen tavoitteiden saavuttami...

Vahvuuksien avulla Vahvaksi yhdessä

Kuva
Kunnan henkilöstöä VOIMAKEHÄ®-valmennuksessa13.5.2022  Hailuodon kunnalle myönnettiin vuonna 2021 Kevan työelämän kehittämisrahaa. Keva, Kunta-alan työntekijöiden eläkerahoittaja, tukee innovatiivisia ja vaikuttavia hankkeita, joilla vahvistetaan strategista työkykyjohtamista ja työhyvinvointia sekä edistetään tuloksellisuutta ja uudistumista työpaikoilla. Kehittämistoiminnan keskeisenä tavoitteena on työkyvyttömyysriskin vähentäminen.  Hailuodon saaman kehittämisrahan avulla on valmisteltu hanke, jonka tavoitteena on löytää jokaisen työntekijän henkilökohtaiset vahvuudet ja rakentaa niiden avulla yhdessä vahva ja hyvinvoiva henkilöstö. Hyvinvointialueelle siirtyvä henkilöstö osallistuu hankkeeseen osittain siitä syystä, että hanke jatkuu vuodelle 2023 ja hyvinvointialueen aloituksen puolelle. Hankkeen nimi, Vahvaksi yhdessä, tulee siitä, että huomaamalla omat vahvuutemme ja voimavaramme pystymme paremmin hahmottamaan ne asiat, jotka työssämme tuovat meille energiaa ja jaksami...